Seuraavaksi höpötystä periaatteessa oikeasta hiusväri asiakkaasta. Aikaisemmin ennen koulua olen kerran tai kaksi värjännyt kaverin hiusta huonolla menestyksellä sekä nyt äitini hiuksia, jotka ovat lyhyet joten kokemusta ei siis ole värjäilystä kauheasti ollut. Meillä koulussa on mennyt kuitenkin värikurssi ja 19.12.2016 olikin tehtävänä hankkia kampaajan penkkiin kaveri jonka kuontalo olisi värjäyksen tarpeessa.
Sain penkkiin hyvän ystäväni Annin, joten toisaalta tiedossa olisi mukava värjäyshetki tutun kanssa rupatellen, mutta toisaalta olin kauhuissani koska en halunnut pilata ystäväni pitkiä ja näyttäviä hiuksia. Nyt jo nauran kun mietin kuinka kauhusta kankeana sitä seistiin epävarmana siinä aloittamassa suurta värjäysurakkaa. Tiesin kuitenkin opettajan ja luokkakavereiden olevan koko ajan siinä jos pulmia tulisi tielle ja tämä sai hermoja kylmenemään. Pari kertaan sisään ja ulos puhallettua pistettiinkin hihat heilumaan.
Tässä näkyy lähtötilanne. Asiakkaalla oli ennestään jo laitettu vaaleita raitoja ja tumma osuus oli omaa tyvikasvua. Asiakas ei halunnut mitään radikaalia muutosta, sillä tykkäsi että näkyvää tyvikasvua ei tarvitsisi olla värjäämässä joka kuukausi.
Hetken pohdiskelun jälkeen asiakas halusi vaaleata raitaa lisää. Siispä ideana oli lähteä laittamaan tyviraitaa, koska hiukset olivat todella pitkät, ovat latvat vaurioituneet aikaisemmista raidoista ja mekaanisesta käsittelystä niimpä ei ollut järkeä lähteä rasittamaan niitä enempää. Koska latvaosuus oli muutenkin jo hyvän vaalea. Koko päähän siis tyviraitaa ja päädyttiin katsomaan lopputulosta ja asiakas jäi miettimään halusiko color maskia tai luximaa antamaan vähän sävyä tukkaan.
Vaalennusjauheena käytettiin KC Bleachia ja 3% hapete riitti tässä tapauksessa vaalentamaan tarpeeksi, koska hiukset olivat hyvin vaaleat jo ennestään. Muistaakseni vaalennusjauhetta oli about 40g ja hapetetta 80g, koska tässä sekoitussuhde on 1:2 ja se riitti juuri koko päähän. Mukaan laitettiin olaplex suojaamaan.
Homma aloitettiin alaalta ja koko ajan nousten ylöspäin ja lopuksi etuosat. Takana olevat osiot alettiin pikkuhiljaa ottamaan niin että se nousi hiljakseen viistosti korvaa kohden ylöspäin.
... Hitaasti mutta varmasti raidat syntyivät pikkuhiljaa ja viimeinkin koko pää oli raidoitettu. Vaalennus vaikutti about 30 min siitä kun viimeisetkin raidat oli päässä.
Vaalennusaine oli pesty pois tässä vaiheessa. Kuten kuvasta näkee oli hiukset vaalentuneet hyvin. Color maskista olisi saanut myös hyvin sävyä tukkaan, mutta asiakas halusi kokeilla vähän pysyvämpää sävyä, joten hän tykästyi luximan pearly blonde sävyyn. Hän ei halunnut väristä kumminkaan kauhean tummaa/harmaista sävyä joten päädyttiin sekoitussuhteeseen 20g clearia, 40g pearly blonde, 120g 1,5% hapetetta ja olaplex mukaan.
Luxima levitettiin pesupaikalla aloittaen alhaalta ja edeten ylöspäin. Sekoitus riitti juuri koko päähän ja seuraavaksi se sai vaikuttaa 15min.
Luximan vaikutusajan jälkeen se pestiin pois, laitettin olaplexin 2 aine vaikuttamaan kymmeneksi minuutiksi ja sen jälkeen normaalisti shampoo & hoitoainepesu.
Tässä lopputulos pelkän hiusten nopean kuivaamisen jäljiltä.
Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ja itse olin ainakin todella tyytyväinen jälkeen. Tyvikasvu hävisi hienosti pelkillä raidoilla ja päälliosaa saatiin kirkastettua. Sävy toimi hyvin viimeistelemään. Lopputuloksesta olisi ehkä saanut vielä freesimmin jos raidat oltaisiin laitettu koko pituuteen, mutta latvojen oli kyllä hyvä antaa tällä kertaa olla. Katsotaan sitten ensi kerralla!
♥:Henna
Iso homma heti alkuun :) hyvin onnistui
VastaaPoista