keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Haudehoito

Tänään käydään läpi haudehoidon tekoa. Vähän aika sitten saatiin ekan vuoden kosmetologeilta kasvohoito ja nyt tehtiinkin heille vastapalveluksena haudehoito, josta parin tehtävänä oli ottaa kuvia selostuksen tukemiseksi.


Asiakas ei oikeastaan edes tiennyt mihin oli tullut ja siksi hänellä ei ollut kauheasti odotuksia hoidosta. Hiukset olivat erittäin paksut, vaikka hiuksia olikin katkeillut. Värjäyksiä ei oltu tehty lähiaikoina. Latva oli vähän karkea, joten päädyin laittamaan Aloe vera-tuotetta, joka on keskivahvuista. 


Siinä lähtötilanne harjauksen jälkeen. Kun suunnitelmat sun muut oli tehty lähdettiin harjaamaan hiuspohjaa, jotta saataisiin sieltä kaikki ylimääräinen pois ja hoidon teho paranee. Harjaus tehtiin jakaus jakaukselta läpi. 

Seuraavaksi käytiinkin pesupaikalla pesemässä hiukset Four reasonsin syväpuhdistavalla shampoolla, joka on erinomaista käytettäväksi tässä hoidossa.

Selvitin hiukset shampoo pesun jälkeen ja kävin sekottamassa aineet valmiiksi. Sen jälkeen selvitin hiukset käyttäen apuna Aloe veraa, koska hiukset olivat aika takussa syväpuhdistavan shampoon jäljiltä. Sen jälkeen tein hiuksiin ristipääjaon ja aloin levittämään hoitoainetta ensin tyveen ja sen jälkeen pituuksiin.


Kun hoitoaine oli levitetty tasaisesti joka puolelle oli vuorossa noin 7 minuutin pituinen hieronta, aineen vaikuttauessa. Hieronnan jälkeen laitettiin lämpökone kymmeneksi minuutiksi edistämään vaikutusta. 


Kun lämpökone on tehnyt hommansa siirryttiin pesupaikalle pesemään mömmö pois päästä. Tähän vaiheeseen ei käytetty muuta kuin vettä. Hoitoaine on tosi vaikea saada pois kun sitä on paljon ja se on kunnon tavaraa, etenkin näinkin paksuista ja pitkistä hiuksista. Huuhteluun täytyy käyttää aikaa ja tehdä se kunnolla, jotta mihinkään ei jää hoitoainetta.

Pesun jälkeen. Suojaliina pois ja kuivaamaan
Ennen kuivausta laitoin asiakkaalle vielä latvoihin Four reasonsin argan seerumia, joka pehmentää latvoja. Hiuksia harjatessa huomasin hoidon tehneen vaan hyvää kun nyt takkuja ei ollut enää ja hiukset olivat tosi selvät.
Seuraavaksi esikuivasin hiuksia ja sen jälkeen otin lapioharjan avuksi ja kuivasin osioittain. Asiakas ei halunnut suoristusta tai mitään, joten hiukset jäivät kuivauksen jälkeen kivan suoraksi kuitenkin.

Lopputulos
Omasta mielestä suoriuduin tehtävästä ihan hyvin. Tämä oli toinen kerta kun tein varsinaisen haudehoidon ja olin omasta mielestä edistynyt siitä ensimmäisestä haudehoidosta. Enää ei ollut kömpelyyttä vaan kaikki tuli rutiinilla. Vaiheet muistin itsenäisesti ja asiakkaan kanssa oli mielestäni mukava työskennellä. Välillä niin jutellen kuin välillä hiljaa työskennellen. Sen tajusin, että en muistanut suositella kotiin hoitotuotteita, mutta asiasta oppineena onnistuu varmasti ensi kerralla. 


Meidät jaettiin pareittain luokan kesken ja sillä aikaa kun toinen teki haudehoitoa piti toisen tarkkailla työskentelyä. Siinä arvio minulle minkä sain.

♥:Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti