keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Haudehoito

Tänään käydään läpi haudehoidon tekoa. Vähän aika sitten saatiin ekan vuoden kosmetologeilta kasvohoito ja nyt tehtiinkin heille vastapalveluksena haudehoito, josta parin tehtävänä oli ottaa kuvia selostuksen tukemiseksi.


Asiakas ei oikeastaan edes tiennyt mihin oli tullut ja siksi hänellä ei ollut kauheasti odotuksia hoidosta. Hiukset olivat erittäin paksut, vaikka hiuksia olikin katkeillut. Värjäyksiä ei oltu tehty lähiaikoina. Latva oli vähän karkea, joten päädyin laittamaan Aloe vera-tuotetta, joka on keskivahvuista. 


Siinä lähtötilanne harjauksen jälkeen. Kun suunnitelmat sun muut oli tehty lähdettiin harjaamaan hiuspohjaa, jotta saataisiin sieltä kaikki ylimääräinen pois ja hoidon teho paranee. Harjaus tehtiin jakaus jakaukselta läpi. 

Seuraavaksi käytiinkin pesupaikalla pesemässä hiukset Four reasonsin syväpuhdistavalla shampoolla, joka on erinomaista käytettäväksi tässä hoidossa.

Selvitin hiukset shampoo pesun jälkeen ja kävin sekottamassa aineet valmiiksi. Sen jälkeen selvitin hiukset käyttäen apuna Aloe veraa, koska hiukset olivat aika takussa syväpuhdistavan shampoon jäljiltä. Sen jälkeen tein hiuksiin ristipääjaon ja aloin levittämään hoitoainetta ensin tyveen ja sen jälkeen pituuksiin.


Kun hoitoaine oli levitetty tasaisesti joka puolelle oli vuorossa noin 7 minuutin pituinen hieronta, aineen vaikuttauessa. Hieronnan jälkeen laitettiin lämpökone kymmeneksi minuutiksi edistämään vaikutusta. 


Kun lämpökone on tehnyt hommansa siirryttiin pesupaikalle pesemään mömmö pois päästä. Tähän vaiheeseen ei käytetty muuta kuin vettä. Hoitoaine on tosi vaikea saada pois kun sitä on paljon ja se on kunnon tavaraa, etenkin näinkin paksuista ja pitkistä hiuksista. Huuhteluun täytyy käyttää aikaa ja tehdä se kunnolla, jotta mihinkään ei jää hoitoainetta.

Pesun jälkeen. Suojaliina pois ja kuivaamaan
Ennen kuivausta laitoin asiakkaalle vielä latvoihin Four reasonsin argan seerumia, joka pehmentää latvoja. Hiuksia harjatessa huomasin hoidon tehneen vaan hyvää kun nyt takkuja ei ollut enää ja hiukset olivat tosi selvät.
Seuraavaksi esikuivasin hiuksia ja sen jälkeen otin lapioharjan avuksi ja kuivasin osioittain. Asiakas ei halunnut suoristusta tai mitään, joten hiukset jäivät kuivauksen jälkeen kivan suoraksi kuitenkin.

Lopputulos
Omasta mielestä suoriuduin tehtävästä ihan hyvin. Tämä oli toinen kerta kun tein varsinaisen haudehoidon ja olin omasta mielestä edistynyt siitä ensimmäisestä haudehoidosta. Enää ei ollut kömpelyyttä vaan kaikki tuli rutiinilla. Vaiheet muistin itsenäisesti ja asiakkaan kanssa oli mielestäni mukava työskennellä. Välillä niin jutellen kuin välillä hiljaa työskennellen. Sen tajusin, että en muistanut suositella kotiin hoitotuotteita, mutta asiasta oppineena onnistuu varmasti ensi kerralla. 


Meidät jaettiin pareittain luokan kesken ja sillä aikaa kun toinen teki haudehoitoa piti toisen tarkkailla työskentelyä. Siinä arvio minulle minkä sain.

♥:Henna

maanantai 10. lokakuuta 2016

Shampoo ja hoitoaine etätehtävä

Tällä kertaa etätehtävänä oli tarkastella vähän millaisia aineita shampoo ja hoitoaine itse asiassa ovatkaan..

Shampoon ja hoitoaineen peruskoostumukset

Shampoon ainesosat voidaan jakaa kahteen ryhmään:

Ensimmäinen on puhdistus-ja hoitotehoon vaikuttaviin  ainesosiin, joita on
-liuotin
-pesevät ainesosat
-hoitavat ainesosat

Toinen ryhmä on teknisiin ominaisuuksiin (tuotteen olomuoto, tuoksu, väri, säilyvyys) vaikuttaviin ainesosiin
-kiiltoa antavat ainesosat
-sakeuttamisaineet
-vaahdon stabilointiaineet
-tuotteen ulkonäköä parantavat ainesosat
-säilöntäaineet
- hajusteet
-väriaineet

Hoitoaineen peruskoostumus on seuraavanlainen:
-liuotin (vesi=aqua)
-emulgaattori (pinta-aktiivinen ainesosa, joka muodostaa liuottimesta rasvamaisista ainesosista emulsion)
-Hoitavat ainesosat (=vaikuttavat ainesosat)
-Tekniset ainesosat

Shampoon tärkeimmät ainesosat ja niiden tehtävä tuotteessa
-Shampoon, hiusten pesuaineen suurin ainesosa on vesi. Veden tehtävä on toimia liuottimena, johon shampoon muut ainesosat ovat sekoitettu. Toiseksi suurimman ainesosan muodotavat erilaiset tensidit. Tensidejä on neljä ja ne ovat toimintaperiaatteeltaan erilaisia: anionisia, kationisia, amfoteerisia ja ionittomia. 

Tensidien toimintaperiaate hiusten pesutapahtumassa

Tensidit muodostuvat rasvaliukoisesta hiilivetyhännästä ja vesiliukoisesta päästä. Vesiliukoisen pään sähköinen varaus vaikuttaa tensidien toimintaperiaatteeseen. Shampoon sisältämät  puhdistavat ainesosat ovat tavallisimmin anionisia tensidejä, joiden negatiivisesti varautunut vesiliukoinen pää hylkii negatiivisesti varautunutta hiusta. Rasvaliukoinen hiilivetyhäntä tarttuu rasvalikaan ja kuljettaa sen veden mukana pois.

Millä perusteella shampoo valitaan 
- Valitaan hiusten ja hiuspohjan laadun ja kunnon mukaan. Myös jatkokäsittelyt asettavat tiettyjä vaatimuksia. Hiusten puhdistustarpeen määrittely on pääperiaatteena. Jokaisella asiakkaalla on oma tarinansa hiustensa hoidossa ja käsittelyssä ja on tärkeää osata valita jokaiselle shampoo mitä heidän hiuksensa vaativat.

Erilaisia hoidon tarpeita 
-Vauriot hiuksissa voidaan jakaa neljään erilaiseen ongelma-alueeseen:

1. Hiuksen kuivuminen
- Hiukset voivat olla luonnostaan kuivat tai sitten ne ovat voineet kuivua runsaiden käsittelyjen (föönaus, usein toistuva pesu) tai auringonoton (UV-valo,solarium) tai uintiharrastuksen (merivesi, kloori) vuoksi.

2. Kiillottomuus
-Hiuksen kiillottomuus saa hiukset näyttämään elottomilta. Syinä tähän voivat olla erilaiset hiusten käsittelyt, jotka ovat poistaneet hiuksista niitä suojaavaa, talin muodostavaa kalvoa.

3. Rakennevauriot
-Hiusten kuitu-ja suomukerros on vahingoittunut mekaanisten (föönaus, tupeeraus) tai kemiallisten (värjäys, permanentti) käsittelyiden takia. Rakennevaurioita aiheuttavat myös auringonvalo.

4. Sähköistyminen
- Sähköiset hiukset ovat lentävät ja kampauksen tekeminen todella hankalaa. Hiuksen sähköistymisessä on kyse sähkövarauksista.

Seuraavaksi tarkastellaan KC Professionalin FR Black Edition-tuotteita. 


Itse hoitotuotteita on neljä:

1. Hydro wash, joka on kosteuttava ja hiusväriä suojaava shampooo
2. Cool wash, ryhdistävä, kosteuttava, virkistävä ja hiusväriä suojaava shampoo
3.Co-wash. puhdistaa kevyesti. Vaahtoamaton hoitopesu shampoopesujen välille
4. Daily treatment, kosteuttava ja ryhdistävä pikahoitoaine joka suojaa hiusväriä

Muotoilutuotteita ovat loput:


1. Finishing spray- viimeistelysuihke, joka takaa napakan ja pitävän lopputuloksen
2. Invisible dry shampoo- kuivashampoo joka takaa puhtautta ja ilmavuutta
3. Shine spray- Kiiltosuihke, joka antaa kampaukselle kiiltoa ja sileyttä
4.Working spray- Muotoiltavuutta ja joustavuutta antava muotoilusuihke
5. Foamy blow booster- Föönaussuihke, joka antaa ilmavuutta ja tuuheutta
6. Maui beach spray- Rakennetta antava suolasuihke joka korostaa kiharaa
7, Texturizing cream- Kontrollia antava viimeistelysuihke
8. Toffee wax- Voimakasta tukea antava muotoiluvaha
9. Molding paste- Muotoilupasta, joka tuo hiuksiin volyymia ja pehmeyttä
10. All day Volume spray- Tuuheuttava viimeistelysuihke hiusten muotoiluun
11. Beauty primer- Rakennetta ja volyymia antava korjaava hiusvoide
12. Fiber mousse- Kuituvaahto, antaa joustavaa tukea 
13. Shimmering spray- Antaa yleellistä kiiltoa ja kevyen pidon, helmiäissuihke
14. Visible silver dry shampoo- Hopeanhohtoinen hiuspuuteri vaaleille ja harmaille hiuksille

Lopuksi on tehtävänä pohdiskella eri hiustyypeille oikeanlaisia shampoita ja hoitoaineita

1. kuivat ja luonnonkiharat hiukset ja kuiva hiuspohja
-Käyttäisin Four reasonsin moisture shampoota ja hoitoainetta. Ne sisältävät Aloe veraa, joka rauhoittaa ja kosteuttaa hiuksia sekä hiuspohjaa. 

2. punaiseksi värjätyt lyhyet hiukset, hiusten kunto hyvä
-Valitsisin Four reasonsin colo-shampoon ja hoitoaineen. Ne sisältävät oliivi-uutetta, joka suojaa hiusväriä haalistumiselta. Jos haluaa ylläpitää hyvää punaista väriä niin punainen colormask on hyvä pistää silloin tällöin pesun yhteydessä. 

3. vaalennetut, latvassa rakennevaurioita
-Tähän valitsisin Paul Mitchellin blonde- sarjan shampoon ja hoitoaineen. Ne sisältävät KerActive-proteiinia joka jälleenrakentaa ja vahvistaa huokoista hiusta.

4. lasten 5 v. hiukset, pitkät ja takkuuntuvat hiukset
-No nothingin sarjan moisture tuotteita. Tuotteissa oleva avokadoöljy pehmentää ja hoitaa hiusta. 

5. nuoren 15 v. luonnolliset hiukset, rasvoittuva hiuspohja
-Four reasonsin Healing shampoota ja hoitoainetta. Ne korjaavat ja ennaltaehkäisevät hiuspohjan häiriöitä.


♥: Henna

maanantai 3. lokakuuta 2016

Hiuksen ja ihon rakennetta

Hiuksen synty ja kasvu
-Tapahtuu hiusnystystä jatkuvan solujakauksen seurauksena. Karvatupen suojassa hiuskarva muodostuu ja kasvaa. Hiusnystyt tuottavat koko ajan uutta solukkoa, mikä työntää jakautuvaa solukkoa ylöspäin.

Hiuksen rakenne ja rakenteen osien merkitys
Hiuksen ihonalainen osa

Hiuksen ihonpäällisen osaan kuuluu taas

1.Suomu eli pintakerros
2.Kuitukerros
  -Kuitukerroksen solu
  -Makrosäikeet
  -Mikrosäikeet
  -Protosäikeet
3.Ydinkerros

Osien merkitys : Karvatuppi kulkee dermiksestä epidermiksen läpi ihon pintaan. Karvatupen pohjaosaa kutsutaan hiusnystyksi (papilla), josta hius syntyy jatkuvan solunjakautumisen seurauksena. Hiusnystyn yläosassa ovat melanosyytit, joista hiuksen väriaine (melaniini) muodostuu. Hiusnystyn sisällä on hiussuonisto, joka kuljettaa ravinteikasta ja hapekasta verta soluille. Pehmeät ja hauraat Henlen ja Huxleyn kalvot ympäröivät hiusnystyä ja suojaavat hiuksen ihonalaista osaa, hiusjuurta.

Hiuksen kasvuvaiheet

Hiusten kasvussa on kolme vaihdetta, joiden aikana hius syntyy, kasvaa, lopettaa kasvunsa ja irtoaa. Tätä sanotaan hiusten elinkaareksi.

1. Kasvuvaihe (angeenivaihe)
-Kasvuvaihe kestää 2-6 vuotta, mutta ihmisen ikääntyessä se lyhenee. Solut jakaantuvat ja työntävät keratinisoituvia soluja karvatupessa ylöspäin. Hiuksista 85-90 prosenttia on normaalisti kasvuvaiheessa.

2. Siirtymävaihe, välivaihe, ylimenovaihe (katageenivaihe)
- Kestää noin kaksi viikkoa, tämän aikana hiusten kasvu loppuu solujen jakaantumisen loppumisen myötä. Hius ei irtoa vielä ilman mekaanista rasitusta. Hiuksista on noin prosentin verran tässä siirtymävaiheessa joka kestää 1-3 viikkoa.

3. Lepovaihe (telogeenivaihe)
- Kestää 2-4 kuukautta, tämän aikana hius irtoaa hiuspohjasta. Uusi hius kehittyy lepovaiheen loppupuolella hiusnystystä ja hiuksen uusi kasvuvaihe alkaa. Noin 10-15 prosenttia hiuksista on lepovaiheessa yhäaikaisesti.

Hiusten ominaisuuksia 

Erirotuisilla ihmisillä hiuslaatu vaihtelee suuresti. On tärkeää, että kampaaja tuntee hiusen ominaisuuksien erityispiirteet, ammattitaito voi kehittyä.

Hiusten rodulliset ominaisuudet voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

1. Valkoiseen eli kaukasialaisen rodun hiuslaatu vaihtelee eniten. Suomalaisten ja muiden skandinaavien hiukset ovat selvästi läpimitaltaan ohuemmat, väriltään vaaleammat ja herkemmät käsittelyille kuin esimerkiksi keski-ja eteläeurooppalaisten ihmisten.

2. Keltaiseen eli mongoloidiseen rotuun kuuluu kiinalaiset, japanilaiset, eskimot ja intiaanit. Heidän hius on suora, musta, paksu ja vastustuskykyinen. Läpileikkauksen muoto on melkein aina pyöreä.

3. Mustaan eli negroidiseen rotuun kuuluvat musta-ja tummaihoiset ihmiset. Heidän hiuslaatu on ohuempi kuin mongoloidinen. Se on tiukasti kierteinen, spiraalimaisen kihara. Läpileikkauksen muoto on elliptinen tai jopa nauhamaisen litteä. Hiuksen paksuus on silminnähden vaihteleva, mikä johtuu sen muodosta.

Hiuksen rakenteelle tyyppillisiä ominaisuuksia ovat joustavuus, venyvyys, taipuisuus, kohoaminen, paksuus, kiilto ja sähköisyys.

Ihon rakenne

Tehtiin koulussa ryhmätöitä, joissa jokaisella ryhmällä oli oma aiheensa ja piti käyttää luontoa hyväksi ja tehdä taideteos. Tässä yhden ryhmän taideteos ja samalla näkyy ihon rakenne.


Ihon tehtävät
-Ihon pintakerroksen, epidermiksen, tehtävä on suojata elimistö mekaanisesti, fysikaalisesti, kemiallisesti ja mikrobiologisesti. Vesivarastona toimii dermis antaen mekaanista suojaa. Subkutis on alin kerros ja se pehmentää iskuja ja toimii rasvavarastona ja lämpöeristeenä. Ihon ikääntyessä sen toiminnot hidastuvat ja ihon rakenne muuttuu.Solujen uusiutuminen ja talin ja hien eritys hidastuvat, puolustuskyky heikkenee ja lämmönsäätely sekä tuntoaistimukset häiriintyvät.

Pohdiskelua hilseilystä

Hilseily, kiihtynyt solujen tuotanto on hiuspohjan epätasapainotila, joka ilmenee ihon pinnan näkyvänä hilseilynä kuolleen pintasolukon kasaantuessa. Hilseongelmainen hiuspohjan iho uusiutuu noin 20 päivässä eli huomattavasti nopeammin kuin tavallinen iho. 

Syytä hilseilyyn ei aina pystytä selvittämään, koska se voi olla seurausta monista eri tekijöistä. Kuten esimerkiksi hormonitoiminnasta, ravitsemuksesta, säävaihteluista tai väärästä kotihoidosta. Hiuspohjan liian usein toistuva pesu tai kuivattava pesutuote voivat  vaikuttaa myös hilseilyyn ja sen voimakkuuteen.

♥:Henna