keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tunnelmia näin alkuun..

.. Huh, koulua on kulunut tällä hetkellä päivälleen kaksi viikkoa. Tuntuu kuin koko koulu ei olisi vielä oikeastaan edes alkanut vaikka kouluun on tänä syksynä talsittu jo yhtenätoista päivänä. Fiilikset on aika uskomattomat ja vielä ei oikeastaan edes ole sisäistänyt pääsyä kouluun, vaikka kumma kyllä monien muiden tapaan parturi-kampaaja ei ikinä edes ole varsinaisesti ollut mikään unelma-ammatti. Ylä-asteella ei ollut hajua tulevasta elämästä, riskillä ja kokeilunhalulla sitkuttelin kuitenkin sitten lukiossa kolme seuraavaa vuotta ysin jälkeen. Lukiossakaan ei ollut hajua tulevasta elämästä. Kuulin kuitenkin vaihtojakso käytännöstä, joka tarkoittaa sitä että lukiosta voi mennä yhdelle haluamalleen alalle vaihtoon amikseen. Mulla sattui olemaan yksi jakso mihin ei oikein löytynyt kursseja ja silloin juuri vaihto hiuspuolelle oli mahdollinen. En tiedä oliko kohtalo pelissä vai mitä tapahtui, mutta siinäkin epäilyistä huolimatta  lähdin vaihtoon.

Vaihdossa en kauheasti tietenkään päässyt tekemään mitään hiusjuttuja, mutta seurailin sivusta varsinaisten oppilaiden menoa. Vielä silloinkaan en oikeastaan edes kuvitellut että minäkin olisin joku päivä yksi noista, harjotuspäitä kantavista ja kärryä työntävistä oppilaista. Lukion loputtua tuli pakollinen haku kahteen kouluun. Rupesin leikittelemään ajatuksella, että voisikohan minulla olla mahkuja päästä itsekkin niinsanotuksi tukka tohtoriksi. Leikittelevistä ajatuksista panin tuumasta toimeen kun toinen hakukohde oli Jyväskylän ammattiopisto, hiusala.

Kesäkuussa postiluukusta tipahtikin kirje jossa onniteltiin kouluun pääsystä. Ollakseni rehellinen, alkuun kouluun pääsy ei juurikaan hetkauttanut. En ensimmäisenä hyökännyt wilmaan hyväksymään koulupaikkaa. Mietiskelin ja pohdin asiaa ja lopulta kuitenkin ruksasin itseni aloittamaan koulussa..

..Ollakseni rehellinen edelleenkin, en ole koulun alettua katunut päivääkään tätä päätöstä. Tuntuu vain, että mitä pidemmälle mennään opinnoissa, sitä enemmän innostun koko alasta. Asiaa tietenkin helpottaa meidän mahtava luokka. Nyt jo tuntuu että olisi useimmat tuntenut monet vuodet, vaikka luokalta en entuudestaan edes tiennyt ketään.

Pimenevä syksykään ei enää haittaa kun kerrankin koulu ei tunnu pakkopullalta.

♥:Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti