tiistai 28. marraskuuta 2017

Kampaus teoriaa

Meillä on tässä jaksossa alkanut kampaukset. Rytinällä alkoikin sillä, meille tuli jo parin viikon jälkeen kampaus asiakkaaksi Loisto-konsertin esiintyjät. Vähän harjoiteltiin aluksi mallipäähän ja eilen sekä tänään onkin sitten ollut meillä näitä asiakkaita. Saatiin kampauksen lisäksi tehtäväksi vähän kampauksen teoriaa:

1. Mitä tarkoitetaan kampauksen painopisteellä? 
- Kohta kampauksessa, johon tulee eniten hiusmassaa ja kampaussuunnat kohtaavat sekä korostuvat.

Tässä kampauksia jossa painopiste on eri kohdissa:




2. Mitä tarkoitetaan kampauksen suunnalla?
-Kampauksen kokonaissuunta ja hiuksia hallitseva kulkusuunta kampauksen sisällä. Esimerkiksi kolme suuntaa voivat olla vertikaalinen eli pystysuora, horisontaalinen eli vaakasuora ja diagonaalinen eli viisto.

vertikaalinen

horisontaalinen

diagonaalinen


Aktiivinen pinta: Kampauksen pinnassa hiukset ovat liikkeessä ilman päämäärä. Hiusten pinta on elävä esimerkiksi sulkamainen. kuviollinen tai piikikäs. 




Passiivinen pinta: Kampauksen pinnassa hiukset liikkuvat samaan suuntaan. 


1/3-säännössä kampaus jaetaan kolmeen osaan, sen tekemisen helpottamiseksi. Osioiden ei tarvitse olla samankokoisia. Sääntö helpottaa hiusten jakamista osiin ja oikean kokoisen kampauksen tekemistä. Sääntö helpottaa muotoilemaan kampauksesta tasapainoisen, sopivan kokoisen ja oikean muotoisen. 

Nuttura muodostaa 1/3 ja muu osa 2/3.


Kampauksen pinnassa on näkyvissä hiusten luoma rytmi. Rytmi on erilaisten elementtien eli tekniikoiden saattamista järjestykseen. Rytmillä on mahdollista vaikuttaa myöskampauksen muotoon, pintaan ja suuntaan. Kampauksissa yleisimmin käytettävät rytmit ovat orgaaninen eli vapaa rytmi ja mekaaninen eli sidottu rytmi. 

mekaaninen

orgaaninen

mekaaninen

Sitten päästään mun tekemään kampaukseen: 


Aluksi tein kihartimella laineet jäähtymään toiselle sivulle ja kiharsin koko tukan. Sen jälkeen aloin laittaa valkkia paikalleen oikealle puolelle ja kasaamaan kiharaista nutturaa. Tupeerasin päälihiuksia ja sen jälkeen kun olin asetellut hiukset valkin ympärille, avasin laineet ja harjasin ne paikoilleen. Sen jälkeen vielä viimeistelin kampauksen. Työssäni käytin Four reasonsin heat styleriä, cristal styling mistiä ja dry shaperia lakkana. Asiakkaanani oli tango genreen osallistuva laulaja, heillä tuli olemaan hienot mekot yllään ja mielestäni tämä nuttura sopi tilaisuuteen mainiosti. Laineet tekivät kampauksesta arvokkaan näköisen, mutta kihara pohja ja sen näkyminen hieman rentoutta nutturaan. 

Mielestäni onnistuin kampauksessa ihan hyvin. Tälläisiä kun oltiin harjoiteltu kerta tai pari vasta harjoituspäähän ja oikealle mallille ensimmäistä kertaa.